maanantai 27. marraskuuta 2017

Seikkailurata metsässä viikko 47




Me oltiin metsässä. Kiipeiltiin köyttä pitkin kalliota vasten. Se oli helppoa ja kivaa.
Köysikiipeilyn ja köysiradan jälkeen saimme metsälaput. Siinä oli tehtäviä, että etsi pari käpyä tai semmosia.


Köysiradassa kiipesimme ilmassa. Kävelimme köyttä pitkin ja saimme pitää kiinni ylemmästä köydestä, joka oli kiinni ylempänä puussa.
 




















Viikolla me ryhmiteltiin poneja, astioita, ruokia, eläimiä, gogoja. Me pistetiin myös pienelle ihmiselle vaatteita päälle. Sade- ja toppavaatteita.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Rakuunoiden retki kauniasten puistoon

Tällä viikolla me mentiin kauniaisten leikkipuistoon. Pareittain jonossa ja laskettiin junia. Leikittiin hevostallia ja siinä samassa hippaa. Lapset halusivat karusellissa hurjan kovat vauhdit. Sain ottaa kuvia kauniaisten puistosta. Nähtiin sorsia matkalla kun tulimme pois puistosta ja siinä samalla nähtiin koira. Kuusi junaa nähtiin.


maanantai 6. marraskuuta 2017

Inkivääreissä tutustuttiin terveelliseen ruokaan vk 44

Me tutustuttiiin mikä ruoka on terveellisesti. Me katottiin älytaululla, mikä on terveellistä. Siellä näkyi ruokia, salaattia, perunoita, omenoita, porkkanoita. Lautasella piti olla salaattia, pastaa, perunaa, lihaa tai kalaa. 
 

Me etsittiin lehdistä vihanneksia, kalaa, perunoita ja juotavia. Me leikattiin ja liimattiin niitä lautaselle.


Perjantaina oltiin metsäretkällä ja otettiin terveelliset eväät mukaan.