perjantai 15. helmikuuta 2019

TALVIURHEILU

KAIKKI RYHMÄT INKIVÄÄRIT, KUMINAT JA RAKUUNAT LÄHTIVÄT ULOS. SIELLÄ TEIMME NALLEN HEITTOA JA MITATTIIN KUINKA PITKÄLLE SE LENSI. SITTEN SIELLÄ OLI MYÖS LIUKURIMÄKI JOSSA OTETTIIN KISA JOSSA OTETTIIN AIKAA. SAI MENNÄ MYÖS PULKALLA. OLI VIELÄ VEISTOS PISTE LUMESTA. LUMESTA TEHTIIN NE VEISTOKSET. SYÖTIIN KEKSEJÄ JA JUOTIIN MEHUA. KUN OLI KÄYNYT KAIKILLA PISTEILLÄ PÄÄSI LEIKKIMÄÄN. MINÄ LEIKIN POLIISIKOIRII.




perjantai 8. helmikuuta 2019

LEIVONTAA JA KALASTUSTA

KÄYTIIN KOULUN KIRJASTOSSA. KALASTUS PROJEKTI RYHMÄ KÄVI. LEIPURIT LEIPOIVAT RUNEBERGIN TORTTUJA. TULTIIN KATSOMAAN KALA VIDEOITA ESKARIIN. PIENIN KALA OLI KÄÄPIÖ PALLOKALA. SE OLI KOLME SENTTIÄ PITKÄ. SITTEN ISOIN OLI VALKOHAI. SE OLI KUUSI METRIÄ PITKÄ. SITTEN SIINÄ YHDESSÄ KALA VIDEOSSA SAATIIN ISO LOHI. NE SAI SEN HYRRÄKELALLA.
KATSOIMME KIRJOJA

OLI HYVÄÄ